Mediapolis Tampere

fi
Menu

Avaintoimijat perustivat Mediapolis Osuuskunnan

Takaisin uutislistaukseen

25.1.2016 18:08

Aito Media Oy, Aito Tehdas Oy, Tampereen ammattikorkeakoulu Oy, Technopolis Oyj ja Yleisradio Oy ovat perustaneet tänään Mediapolis Osuuskunnan.

Osuuskunta avataan kevään aikana myös uusille jäsenille, ja se on avoin muillekin kuin Tampereen Tohlopissa sijaitsevan Mediapolis-kampuksen toimijoille. Mediapolis Osuuskunnan tehtävänä on edesauttaa jäsentensä toimintaa ja kansainvälistymistä sekä yhdistää erityisesti Pirkanmaan media-alan toimintaa.

”Mediapoliksesta halutaan kehittää dynaaminen tarinankerronnan ja digitaaliteollisuuden keskittymä, jossa syntyy kansallisesti ja kansainvälisesti uusia ja merkittäviä menestystarinoita. Myös itse paikkaa halutaan kehittää. Mediapoliksesta halutaan entistä elämyksellisempi, tapahtumallinen kampus, missä ihmiset ja yritykset, koulutus ja tutkimus kohtaavat”, sanoo Ylen Mediapolis-päällikkö Minna Tiihonen, joka on ollut kehittämässä Mediapolista alusta eli vuodesta 2013 alkaen. Tiihonen valittiin tänään myös vastaperustetun osuuskunnan hallituksen puheenjohtajaksi.

”Edessä olevalle työlle on nyt perustettu yhteinen toimija, jolla on sekä mandaatti että juridinen valta toimia. Osuuskunta mahdollistaa myös liiketoiminnan”, sanoo Tiihonen.

”Osuuskunta yhdistää lähtökohdiltaan erilaiset toimijat, julkiset organisaatiot ja yritykset. Käytännössä se mahdollistaa yhteisen toiminnan, koski se sitten kehittämistä tai bisnestä”, vahvistaa mukana olevan Aito Tehtaan toimitusjohtaja Aku Syrjä. Aito Tehdas operoi Mediapoliksen uutta kuvaus- ja tapahtumahallia, Mediapolis Factorya.

Mediapolis-kampus alkoi kehittyä pari vuotta sitten, kun Yle myi TV2:n kiinteistönsä Technopolis Oyj:lle. Tänään kampuksella on yli 30 eri organisaatiota ja siellä työskentelee lähes 2000 henkilöä.

Takaisin ylös