Tarinankerronnan ja digitaaliteollisuuden keskus

Mediapolis kehittyy ja mahdollistaa.

Tampereen Tohlopissa sijaitseva Mediapolis on tänään monen media-alan yrityksen ja organisaation kasvava ja kehittyvä keskus sekä verkosto, jolla on yhteydet alan toimijoihin niin Suomessa kuin kansainvälisestikin.

MEDIAPOLIS

Mediapolis on suomalainen tarinankerronnan ja digitaaliteollisuuden keskus ja verkosto, joka tarjoaa asiakkailleen paitsi erilaisia tuotantoja ja palveluja myös huimasti erilaisia mahdollisuuksia. Mediapolis on kansainvälisesti toimiva ja kasvava media-alan ekosysteemi.

Mediapolis sijaitsee Tampereella: Sen sisällöntuotannon ja ict-alan kampuksella toimii tänään monia erilaisia yrityksiä ja organisaatioita. Suurin yksittäinen ryhmä on tuotantoyhtiöt ja suurimmat yksittäiset toimijat ovat Yle ja media-alan oppilaitokset Tampereen ammattikorkeakoulu TAMK ja Tampereen ammattiopisto Tredu.

Enemmän kuin neliöitä

Mediapolis syntyi nykymuodossaan vuonna 2013. Idea Mediapoliksesta oli kuitenkin herännyt jo pari vuotta aikaisemminkin, kun tiloissa 70-luvulta saakka toiminut Yle muutti strategiaansa: Se halusi entistä enemmän yhteistyötä kumppaneittensa kanssa, ja se halusi myös olla mukana edistämässä koko luovan alan elinvoimaa. Lisäksi Yle ilmoitti luopuvansa Tohlopin toimitilojen (32 000 m²) omistuksesta, jotka silloin siirtyivät Technopolis Oyj:lle.

Nykyinen omistaja Samhällsbyggnadsbolaget (SBB) i Norden AB vaalii kiinteistön aktiivista toimintaa ja hyvää yhteistyötä.

1 day ago

Mediapolis Tampere
Kesäkuu on täällä! Ja huomenna pikkukakkoslaiset suuntaavat Mediapoliksesta Hämeenlinnaan kesäleikkimään🤗Pikku Kakkosen iloinen porukka saapuu Hämeenlinnaan perjantaina 2.6. jolloin Linnanpuistossa nähdään Leikitään Pikku Kakkosta konsertti. Kello 10 alkavassa konsertissa lavalla ovat Pikku Kakkosen Leikkiorkesteri, Nalle, Leikki-Heikki, Tuomo ja Veera.Konsertti kestää noin puoli tuntia. Hämeenlinnan konsertti ei kuulu Leikitään Pikku Kakkosta kiertueeseen, eikä perjantain konserttia taltioida televisio tai Areena esitystä varten.Tule mukaan leikkimään ja tapaamaan Nallea ja Leikki-Heikkiä kavereineen myös konsertin jälkeen. Tapahtuma on esteetön ja maksuton. Lisätietoa: yle.fi/aihe/a/20-10004658(Tekstiä muokattu 30.5. vastaamaan esitettyihin kysymyksiin) ... See MoreSee Less
View on Facebook

2 weeks ago

Mediapolis Tampere
Nyt kalenterit tyhjiksi torstain kohdalta: Mediapoliksessa järjestetään koronatauon jälkeen Media-alan kehittämispäivä ja minimessut 25.5. Kaikille avoin tapahtuma alkaa klo 10. Tervetuloa Tredu Mediapoliksen studiolle ja Mediapoliksen auditorioon vaikka koko päiväksi☺️📸Juha Pitkänen ... See MoreSee Less
View on Facebook

2 weeks ago

Mediapolis Tampere
Mediapoliksessa nautittiin tänään Käärijä-torttua😘Sieviä, eikö totta!📸Anu Järvinen ... See MoreSee Less
View on Facebook

Twitter feed is not available at the moment.